Johanna Valkama

Johanna Valkama (s.1982) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Nokialla aviomiehensä ja kahden pojan kanssa. Perheeseen kuuluu kolme kissaa (ragdoll ja kaksi maine coonia), suomenpystykorva ja kaksi lämminveristä ravihevosta. Johanna on koulutukseltaan markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija ja työskentelee sivutoimisesti kirjailijana. Vapaa-ajallaan hän harrastaa mm. luonnossa liikkumista, hevosurheilua ja kuuntelee melodista metallimusiikkia. Kaunokirjallisuuden ohella hän bloggaa Retkipaikka.fi-sivustolle.

Johanna on Pirkkalaiskirjailijat ry:n ja Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Hän on julkaisut neljä viikinkiaikaan sijoittuvaa historiallista romaania Otavalta (Metsän ja meren suku -sarja) sekä kirjoittanut ja kuvittanut Hiidenväen tarinoita -satukirjan (Lector 2018).

Kuva: Janica Lönn/ StormArts (klikkaa isommaksi) 
Miksi historiallinen romaani ja rautakausi?

Muinaisena aikana rautakaudella ihminen oli lähellä luontoa  tuo ajatus edustaa romantisoidussa mielessä ihannettani, luonnollista elintilaa verrattuna elämään nykyajan keinotekoisen betoniviidakon keskellä.

Kynnys tarttua historialliseen aikakauteen oli kuitenkin varsin korkea, kaikessa laajuudessaan, kunnes tein projektini alussa henkisen päätöksen: etenisin tarina ja hahmot edellä, olisin ehdoton vain tarinaani palvelevalle "totuudelle". Päätös vapautti mielikuvitukseni  enhän ole ammattitutkija vaan tiedon soveltaja. Kirjani on fiktiota, joka ammentaa tarinansa esihistoriallisista lähteistä. Perehdyin tämän jälkeen suurella mielenkiinnolla ja loppumattomalla uteliasuudella saagoihin, historiantutkijoiden tietoteoksiin, artikkeleihin, teorioihin, etymologiaan, kansanperinteen taruihin ja uskomuksiin sekä mm. kansallismuseosta löytyvään rautakaudesta kertovaan tietoon. SKVR- tietokanta oli aivan ehdoton kalevalaisen runouden ja mytologian tietopankki.

Pohdin kaikkea löytämääni tietoa ja hiljailleen aloin "nähdä" kokonaisen ja yhtenäisen Pohjolan maailman muinaisen ihmisen silmin. Myös yrtteihin, maatiaiskasveihin ja sieniin perehtyminen oli kovin mielenkiintoista, sillä olen innokas puutarhaihminen - tosin enemmän ahkera multasormi kuin taitava viherpeukalo.

Johanna Euran muinaispuvussa.
Kuva: Irina Kolomijets/ Valokuvaamo Luova
Muinaisaika on koskettanut minua myös tekemisen kautta. Ompelin Hämeen kansallispuvun 16-vuotiaana, äitini yllyttämänä, käsityönä kansalaisopiston kurssilla. Samalla kurssilla oli eräs käsityönopettaja, joka teki muinaispukua. Hänen valitsemansa Tuukkalan muinaispuvun ohjeista puuttui osa ja hän joutui usein improvisoimaan. Muistan ihmetelleeni työn monimutkaisuutta ja hämmästyttävän hienoja yksityiskohtia  muinaisina aikoina ei todellakaan pukeuduttu yksinkertaisesti vaan päinvastoin! Omakohtainen käsityö herätti jo tuolloin kiinnostuksen kansanperinteeseen ja Hämeen historiaan. Aurin tarinaa innoitti myöhemmin vahvasti myös minua kiehtova Euran muinaispuku, jota mm. Tarja Halonen käytti aikoinaan itsenäisyyspäivän vastaanotossa, ja asuun kuuluvat näyttävät korut: vaskiset rannekierteet. Asukokonaisuuksiin kuuluvat veitset ja tupit kertovat tutkijoiden mukaan asemasta, mutta minä pohdin mistä tuollaiset poikkeuksellisen näyttävät vaskiset kierteet mahtoivatkaan kertoa?

Vierailin kesällä 2015 Kansallismuseossa ja katselin aitoja, maasta nostettuja yhdeksänkertaisia kierteitä. Sävähdys ja liikutus kulkivat lävitseni. Osa tarinastani oli totta  ja pian muutkin voisivat lukea Aurista, joka elää nyt kirjani sivuilla.

Mikä innoittaa sinua kirjoittamaan?

Johanna ja Tulenliekki (klikkaa isommaksi)
Suomalainen ja pohjoismaalainen luonto on suurin innoitukseni lähde. Eräretkeilystä innostuneen isän ja positiivisessa mielessä "partiohullun" suvun kannustamana olen päässyt nauttimaan erätulista, korpimetsistä ja monimuotoisen luontomme kauneudesta jo lapsena. Ensimmäistä kertaa pääsin lapinvaellukselle mukaan 8-vuotiaana, Urho Kekkosen kansallispuistoon Saariselälle. Autiotupa, ruska, kiviset kurut ja tulviva tunturipuro tekivät pikkutyttöön lähtemättömän vaikutuksen. Myöhemmin aikuisiällä olen retkeillyt useissa Suomen kansallispuistoissa, mutta UKK:n erämaaosa sykähdyttää yhä kauneudellaan. Jylhän tunturimaiseman ohella erityisesti suot ja muinaishämäläiset sammaleiset ikimetsät koskettavat minua ja ovat osa mielenmaisemaani. Hevosteni ja suomenpystykorvani kanssa samoilen ja nautin Pirkanmaan kauniista luonnosta. Olen visualisti, jolle luonto on kaikilla aisteilla havainnoitava loputtoman ihailun kohde ja ilon lähde  taideaarre, jonka osana ihminen saa olla.

Lisäksi musiikki innoittaa minua, haastaa herättämään tarinoita henkiin. Kirjoittaessani kuuntelen useimmiten melodista metallia. Kestosuosikkeihini kuuluvat mm. Amorphis, TÝR, Tarja Turunen, CMX ja Kyyria. Kirjoittamisen taustalla toimii aina myös Amerikan alkuperäiskansojen soittimilla toteutettu meditaatiomusiikki.

Aurin tarina sai ensimmäisen sysäyksen, kun olin pikkutyttö. Äitini luki minulle Kaarina Huhtisen Mitä tapahtui Velhosuolla. Tarina ja Urpo Huhtasen lumoavat kuvat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen ja jättivät kaipaamaan vielä aikuisenakin kirjan lumoavaa tunnelmaa. Kirja löytyy yhä kirjahyllystämme kunniapaikalta. Suosittelen sitä lämpimästi jokaisen lapsiperheen iltasatulukemistoon! Samoin Jill Barklemin Tiheikön väen koottuja kertomuksia ja Astrid Lindgrenin Ronja, Ryövärintytärtä. Olen suuri luonnonläheisten ja salaperäisten satujen ystävä.

Ehdottomia kirjailijasuosikkejani ja -esikuviani ovat Jane Austen (Ylpeys ja ennakkoluulo) ja Terry Pratchett (Kiekkomaailma/Discworld, mm.Witches Abroad), Kaari Utrio ja Emmi Itäranta. Luen paljon ulkomaisia kirjoja. Viimeaikaisiin suosikkeihini lukeutuu mm. Naomi Novikin Uprooted.
Kuva: Janica Lönn/ StormArts

Olen myös löytänyt sukupuustani mielenkiintoista ja inspiroivaa historiaa. Muistan, kuinka lapsena vierailin usein isovanhempieni kanssa Jaakko Ilkan muistomerkin luona. Isäni vanhemmat ovat kotoisin Seinäjoelta ja sukulaiseni tekemän sukututkimuksen mukaan isoisäni onkin suoraan alenevassa polvessa Jaakko Ilkan jälkeläinen. Tämän tiedon myötä historiallinen hahmo, esi-isäni, heräsi uudella tavalla henkiin - samoin kuin mielenkiintoni menneisyyden sankareita kohtaan.

Kiitos mielenkiinnosta!
Toivottavasti viihdyt Metsän ja meren suku -saagan seurassa!